Jätteet ja kuljetukset Laaksonen

Soita 045-783 397 07

Vuonna 2021 perustettu yksityinen jätehuoltoyritys.

Yrittäjänä toimii Salossa vuonna 1987 syntynyt kahden lapsen isä Mika Laaksonen. Aiemmin olen toiminut linja-autonkuljettajana, joillekin ehkä tuttu kasvo Turku-Helsinki väliseltä linjalta. Korona-ajan rajoitukset vahvistivat mielikuvaa ja halua omasta yrityksestä, luonnollisesti isot autot liittyivät tähän haaveeseen ja siitä se ajatus sitten lähti. 

Salossahan ei ole kovinkaan paljon kilpailua jätehuoltoalalla, joten laitoin mietintämyssyn päähän ja aloin suunnittelemaan miten ja millä hinnoilla pystyisin kilpailemaan jo alalla olevien yritysten kanssa. 

Kalustoa hankkiessani ekologisuus oli tärkeimpiä kriteereitä jäteautoille. Käytössäni on kaksi biokaasulla toimivaa jäteautoa, jäteastiat tyhjennetään siis lähes päästöttömästi. Myös autojen punainen väri erottuu varmasti katukuvassa edukseen sekä yrittäjän iloinen ja palvelualtis olemus. 

Terveisin Mika

Ajankohtaista 

Lounais-Suomen jätehuolto nostaa polttokelpoisen yhdyskuntajätteen kuorman tyhjennyshintaa! Alkaen vuoden 2024 alusta.
Tähän meikäläisen täytyy reagoida ja ymmärrätte varmasti sen, että jäteastioiden tyhjennyshintoihin tulee muutoksia. Hintojen korotus tulee olemaan 6% luokkaa.  
Päivätty 19.12.2023


Aina on uusien asiakkaiden hankintaa.

Asiakkaan kannalta helpoin tapa on pyytää minut kotiovelle juttelemaan, täyttämään asiakaskortti ja valtakirja, jolla saadaan irtisanottua se teidän nykyinen voimassa oleva jätehuoltosopimus.

Tällä tavoin jätehuolto siirtyy ns. automaattisesti Jätteet ja kuljetukset Laaksosen hoidettavaksi.

Helppoa eikö vain?

Kun yrittäjänä itse tulen käymään ja vastailen kysymyksiinne, saatte parhaimman tiedon yritykseni toiminnasta ja toimintatavoista. Lisäksi pääsen samalla tutustumaan kohteeseen, josta jäteastia olisi tarkoitus tyhjentää. 

Toiminta-alueeni on tällä hetkellä Salon kaupungin taajaman lähiasuinalueet ja Perttelissä reitti hähkänä, inkere, kaivola ja kärrin alue.

Ollaan yhteyksissä!